kesäkuussa en juurikaan ole ollut yksin, mutta silloin kun oon ollut, on ollut useasti myös huono olla.
mä tarvitsen paljon omaa tilaa ja rauhaa, mutta liiallisissa määrissä se tekee lähinnä pahaa. sitten se vasta onkin riski tilanne, kun asuu yksin ja kaverit on jossain muualla.
niin mä oon vähän itkeskellyt ja potenut ahdinkoa ja sitten kiivennyt sen ahdingon yli ja sit on tullut taas korkeanpaikankammo ja oon hivuttanut itteni takas sinne juurelle surkuttelemaan.
tulisi opetella asennoitumaan erilailla yksin olemiseen, ottaa siitä enemmän irti ja nähdä se mahdollisuutena, ei häpeiltävänä tai välteltävänä asiana.
enhän mä itse ainakaan osaa heti tosta vaan sisäistää täysin tätä ajatusta, mutta oon mä ollut ehkä vähän enemmän tuotteliaampi. oon puuhannut kaikenlaista ja alkanut laittaan for real ruokaa, yleensä kun mun viikottain toistuva nistipata on ollut se (niukka) ravinnonlähde. mulla nyt muutenkin on aina taipumuksena keksiä kaikkia pieniä projekteja, nykyään useiten liittyen mun kodin sisustamiseen jne.
Voi olla, että tasapaino on lähtenyt yksin olemisen ja sosiaalisen kanssakäymisen väliltä. jos on kokoajan ihmisten ympäröimänä, se pudotus yksin olemiseen voi olla raskas ja kova. toisin on silloin kun pitää huolen, että on sopivasti aikaa pelkästään itselleen sekä omille ajatuksilleen ja tarpeilleen kuin myös kavereille ja yhdessäololle, epäilisin tän olevan ihan järkevä ajatus.
yksin ollessani kehitän itseäni eniten. oon toivoton itseni analysoija, ja siksi tarvitsenkin aikaa itsekseni vähän niinkuin käsittelemään toimintaani vaikkapa kaveriporukassa ja muutenkin ihmisten ympäröimänä. pitää pitää itsensä tunteminen vahvana, ja ainakin mun suhteen se suurin käsittely tapahtuu yksin, vähän samalla tavalla kuin nukkumisen aikana ihmiskeho palautuu.
se balanssi tässäkin tilanteessa on hyvä pitää mielessä, sillä jos taas on liikaa yksin ajatustensa kanssa ilman kenenkään toisen näkemyksiä, ajatukset helposti menettävät todellisen muotonsa, eivätkä saa muita näkemyksiä peilailtavaksi mikä saattaa johtaa vääristyneisiin käsityksiin.
avainjutut siis ovat: balanssin pitäminen oman ajan ja kanssakäymis ajan välillä ja se, ettei yksin olemista tulisi mustamaalata.
tässä aamumietteeni, ehkä hieman raakileena. se on ärsyttävä tunne kun ajatukset ja kirjoitusmood eivät kohtaa ja tulee vähän väkisin vääntää ajatukset tekstiksi. ehkä siis palaamme vielä tähän aiheeseen myöhemmin, vaikka kun oon koittanut itsekin vähän sisäistää näitä pohdintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti